8 vinkkiä kodin sisustamiseen

Sisustuksen tulee tukea arjen toimintoja

Usein puhutaan että kodin sisustus on jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi vaan se elää aina muuttuvien sesonkien, elämäntilanteiden ja mieltymysten mukana. Ainakin meillä kotona sisustaminen on aina ajankohtaista, mutta tähän liittyy monta näkökulmaa, joista muutamia avaan ensin hieman.

Ensinnäkin, sisustaminen on asia, joka varmasti joillekin tuottaa iloa mutta toisille se on vastenmielistä tai epäkiinnostavaa. Jatkuvasti ei tarvitse olla koluamassa jotain nurkkaa, ellei sisustamisen parissa häärääminen tuota erityistä iloa. Tärkeintä on varmistaa, että kodin sisustus tukee arjen toimintoja ja vastaa elämisen tarpeisiin.

Toiseksi, olen itse vahvasti ajattomien ja kestävien ratkaisujen puolestapuhuja sisustusvalintoja tehdessä. Sellaisten, jotka kestävät käyttöä ja joita jaksaa katsella pitkään. Esimerkiksi klassiset designkalusteet eivät menetä viehätystään sesongin päätteeksi, vaan ne voivat kulkea mukana jopa vuosikymmeniä. On ollut tosi ilahduttavaa huomata kuinka sisustusalan koulutuksessakin painotetaan, että suunnittelijan vastuulla on kannustaa asiakasta tekemään aikaa kestäviä valintoja, jotka ovat ajankohtaisia vielä vuosien kuluttua.

Sisustusvinkkejä muutostilanteisiin

Sitten asiaan. Haluaisin nimittäin jakaa muutamia vinkkejä kodin sisustamiseen. Tarkoitus on tarjota täsmävinkkejä vaikkapa tilanteeseen, jossa pohdit uuden kalusteen hankkimista, tai kun huomaat, että ajan mittaan elämäntilanteesi tai tyylisi on muuttunut, mutta kodin olemus on yhä sama vanha. Luulen että meillä kaikilla on joskus näitä tilanteita.

Jos mietit omaa kotiasi hetken ao. kysymysten avulla, se voi auttaa sinua oivaltamaan kuinka luoda elintilastasi sellainen, joka tukee omaa hyvinvointiasi ja elämäntyyliäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Ota siis hetki ja ajattele kotiasi, tai vaikka yksittäistä huonetta, ja vastaa näihin kysymyksiin:

Mieti sisustustarpeitasi tukikysymysten avulla

1. Millainen haluat kotisi olevan? Jos haluat kotisi olevan rauhallinen keidas kiireisessä maailmassa, palveleeko kotisi nykyinen väripaletti rauhoittumista ja rentoutumista? Tai jos haluat kotisi olevan hauska paikka jossa kokoontua ystävien kanssa, onko siellä kutsuva oleskelualue?

2. Kuka tai ketkä käyttävät tiloja kotonasi? Kuinka monta ihmistä teillä asuu? Minkä ikäisiä he ovat? On tärkeää, että jokaisella on oma tilansa. Olipa kyseessä sänky, kirjoituspöytä tai leikkinurkkaus, jokainen tarvitsee jonkinlaisen "oman tilan".

3. Mitkä ovat keskeisimmät toiminnot, joita teet kotona? Mitä tarvitset näihin toimiin? Jos olet vaikkapa innokas keräilijä ja sinulla on hieno kokoelma esimerkiksi vanhoja rahoja, tarvitset säilytysjärjestelmän, jonka avulla kokoelmasi pysyy hyvässä järjestyksessä mutta ei ole tielläsi arjessa.

4. Onko tavaroillasi omat paikat? Kaaos syntyy helposti jos tavaroilla ei ole paikkaa. Useimmat meistä huomaa ajoittain kerryttäneensä tavaroita, joille ei enää tiedä mitä tehdä. Lasten kasvaessa vaatteita jää pieneksi ja leluja käyttämättömiksi. Riittävä säilytystila on hyvä keino varmistaa, että voit pitää kodin siistinä arjessa. Vielä parempaa on kierrättää säännöllisesti tarpeettomaksi käyneet tavarat, ja siitä myös luonto kiittää.

5. Kuinka paljon todella tarvitset? Tämä voi olla yllättävän vaikea kysymys jos tavaroillasi on paljon tunnearvoa. Tärkeimmät kalusteet kotona lienevät sohva, ruokapöytä ja tuolit, sänky sekä vaatesäilytys. Näiden ohella mieti tarkkaan mitä todella tarvitset.

6. Ajattele liikkumisen sujuvuutta tilassa. Kalusteet on hyvä mitoittaa tilaan oikein, sillä esimerkiksi liian paljon kalusteita tai liian suuret huonekalut voivat saada huoneen näyttämään ahtaalta. Väljä ja esteetön sisustus on erityisen tärkeää, mikäli tarvitset liikkumiseen jotain apuvälinettä.

7. Valitse kiintopiste. Mitä haluat nähdä ensimmäisenä, kun kävelet huoneeseen? Jos sinulla on kauniit ikkunat kivoilla maisemilla, korostaisitko niitä? Entä löytyykö tilasta kenties takka tai taideteos, jota haluaisit korostaa? Valaistus on hyvä tapa tuoda esiin tärkeitä esineitä taikka tilan arkkitehtuuria.

8. Ajattele sisääntulon järjestystä. Eteinen on ensimmäinen asia minkä näet saapuessasi kotiin. Millainen tunnelma kotisi eteisestä välittyy? Tekeekö mieli astua peremmälle vai kääntyä takaisin? On tärkeää, että ulkovaatteille on omat paikat ja että oikean sesongin varusteet on helposti saatavilla. Kannatko usein mukanasi vaikkapa urheiluvälineitä? Minne laitat ne palatessasi kotiin? Entä mihin lasket avaimet ja postin saapuessasi kotiin?

Edellinen
Edellinen

Opas peiton hankintaan

Seuraava
Seuraava

Lasiterassin syksy